DSC_0860

31 joulukuuta, 2015

2015

365/365. Hullua. Vuosi 2015 meni niin nopeasti, tai siltä se tuntuu nyt mutta jossain vaiheessa se tuntui menevän vaan erittäin hitaasti eteenpäin. 

Vuosi 2015 oli kiva vuosi. Sen aikana kasvoin niin paljon, etenkin henkisesti. Tuli koettua niin vastoinkäymisiä kuin iloisia asioitakin. Sellaisia jotka tulee muistamaan vielä pitkään. Oon esimerkiksi paljonpaljon läheisempi muutamien ihmisten kanssa kuin mitä olisin vuosi sitten ajatellut. Ja tietysti koko vuoden odotin sitä päivää kun täytin 18 vuotta.

alkuvuosi

Jos ajatellaan koko vuotta alusta asti, niin alkuvuodesta oli Wanhojentanssit. Se päivä oli ihana. Vaikka siihen liittyi paljon stressiä niin silti koko päivästä nautti todella paljon. Ja sen tulee muistamaan vielä pitkään. Niiden lisäksi vietettiin pääsiäinen Iso-Syötteellä, lentopallokausi loppui ja vietettiin joukkueen kanssa kauden päättäjäisiä.


kesä

Kesä oli ehkä se, joka kasvatti mua eniten. Koska kesän aikana tapahtui niin paljon kaikkea. Oli päättärit, powercup, juttuja kavereiden kanssa, suomipopfestarit, oltiin perheen kanssa ulkomailla, koin niin paljon ihania ja hyviä hetkiä mutta tottakai joukkoon kuului niiin paljon niitä huonojakin hetkiä. Mutta ne kaikki on kasvattanut mua. Loppukesästä kun koulut oli alkanut niin innostuttiin käymään vielä muutamia kertoja pelaamassa biitsiä, oli lukiobileet ja muuta mukavaa.

syksy


Syksyllä kaikki olikin taas tavallaan samaa tuttua juttua: lentopalloa ja koulua. Koulujuttuja nyt vaan enemmän koska mulla oli ekat ylioppilaskirjotukset syksyllä. Koin myös ongelmia mun selän kanssa ja se onkin koko syyskauden ollut enemmän tai vähemmän osana mun lentopallojutuissa. Niiden kanssa on kuitenkin selvitty ja toivottavasti selvitään vielä kevätkin. Syksyllä oltiin perheen kanssa Italiassa. Koko reissu oli ihan huippu, mutta etenkin lentopallon EM-kisat. Vieläkään en pysty sanoin kuvailemaan sitä tunnelmaa tai mitään, niin huikeeta!

loppuvuosi

Nyt loppuvuodesta tulee mieleen se kun täytin 18. Sitä juhlistin ensin sukulaisten kanssa ja seuraavana päivänä serkun kanssa. Sain ajokortin. Oon urheillut paljon, kivuista huolimatta. Oon myös viettänyt paljon aikaa kavereiden kanssa. Joulu oltiin Levillä, se oli erilaista mitä ollaan ennen jouluna tehty. Oon kokenut loppuvuoden aikana lukuisia iloisia hetkiä mutta myös sellaisia jotka on satuttanut mua. Kaikesta huolimatta tää loppuvuosi on ollut todella mieleenpainuva.

Ilman tiettyjä tapahtumia kuluneen vuoden aikana en varmaan olis tälläinen mitä nyt oon. Vaikka jossain vaiheessa vuotta kaikki on tuntunut kamalalta, niin kaikki ne hetket on olleet osana vuotta 2015. Ilman niitä hetkiä vuosi ei olis ollut sellainen kuin se oli. Haluan vaan sanoa kiitos. Kiitos kaikille jotka ovat osaltaan olleet mukana mun kuluneessa vuodessa. Ilman teitä se ei olis ollut sellainen kuin se oli.
KIITOS.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti