30 lokakuuta, 2015

Italia osa 2

a1 a2 a3 a
2015-10-30_07-02-06
a4

Maanantaiaamuna lähdettiinkin sitten uusiin maisemiin. Suunnattiin siis autolla kohti Gardajärveä ja siellä sellaista paikkaa kuin Malcesine.. Matkaa sinne oli muutama tunti, ja suurin osa automatkasta menikin nukkuessa.. Perille päästyä mentiin ensin syömään jotain pientä hotellin ravintolaan. Sen jälkeen suunnattiin pian ajamaan järven toiseen päähän, Riva del Gardaan. Siellä mentiin katsomaan vesiputousta joka oli kallioiden sisällä. Sieltä lähdettiin ajamaan vuoristolla ylöspäin, ja ne maisemat oli jotain ihan uskomatonta! Ajelun jälkeen lähdettiin takaisin kohti hotellia ja pian sitten mentiinkin syömään. Kolmen päivän pitsansyönnin jälkeen pasta maistui melko hyvältä, hah!

a5 a6a7

Tiistaina lähdettiin toiseen päähän järveä, pieneen Sirmioneen. Paikka mihin mentiin oli tosi kaunis, pieni vanha kaupunki niemen kärjessä. Kaikki näytti siellä niin siistiltä ja kauniilta! Parin tunnin ihmettelyn ja kiertelyn jälkeen lähdettiin takaisin Malcesinea kohti. Matkalla pysähdyttiin kiertelemään yhtä ostoskeskusta, mutta siellä ei ollut niin kiinnostavia kauppoja joten sen kiertämiseen ei kovinkaan kauaa mennyt. Sieltä kun palattiin takaisin niin lähdettiin pian syömään. Syömisen jälkeen etsittiin paikka, josta nähtiin Suomen lentopallopeli Italiaa vastaan. Sellainen paikka löydettiinkin ja siellä katsottiin peli - italialaisessa pubissa/baarissa mikä nyt olikaan, Italiaa vastaan, italialiasella selostuksella - oli melko mielenkiintoista! No, siitä pelistä ei voittoa tullut ja Suomen osalta pelit oli siinä.. Pelin jälkeen lähdettiin vaan hotellille ja pian sitten nukkumaan.

a8 a9 jee c

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti